Hae tästä blogista

maanantai 12. tammikuuta 2015

Jaska

Vuosi on lähtenyt täälläkin ihan reippaasti käyntiin. Petri pitää säästetyt isyysvapaat, jostain kumman syystä näin tammikuussa, joten ollaan oltu "kotosalla" koko porukka. No ei ihan neljän seinän sisällä olla kyyhötetty vaan mukavia jahtireissuja on ollut erinäisissä porukoissa ja saatu myös uusia tuttavuuksia mukavan harrastuksen parista. Koiralaumamme koki myös vahvistusta viime viikolla, kun Petri reissasi Bremeniin hakemaan Jaskaa tänne meidän tyttöjen iloksi. Jaska on suvuiltaan sellainen koira, että luultavasti ihan  pätevä mettäkoiran aihio tämäkin. Emä on meidän Kessun kanssa samasta kennelistä ja isälinja on sitten ihan uutta verta. Oikein reipas ja avoin pentu, eikä tuo ulkoinen habituskaan ihan huonoimmasta päästä ole.

Jaska asustelee Emilin luona ja on yhteisomistuksessa Emilin ja Kennel Tammenkolon kanssa.

Eilen oltiin Järvelässä jahdissa. Pakkanen paukkui ja tuuli teki siitä vieläkin purevamman. Elina matkasi Seinäjoelta Vierumäelle, ajatuksena saada vielä se viimeinen LUME-koe käytyä Ellin (Friedrich´s Hunting Hazard) kanssa. Elli painii jo ikäneitojen sarjassa, sillä Ellillä on jo 11v 4kk mittarissa. Elli teki töitä ihan niinkuin nuoremmatkin kanssasisaret ja niin vaan kolmen tunnin töillä napsahti LUME 1-tulos ja Ellistä tuli nyt valio!! Ihan mahtavaa!! Onkohan vanhin valioitunut tässä lajissa, mene ja tiedä, mutta varmasti ainakin vanhimmasta päästä. Elli on kyllä hieno koira, tykkään siitä valtavasti!  Ehkä pikkasen vaikuttaa sekin, että Elli on meidän ensimmäisen parsonimme Apin tytär. Tässä vielä onnellinen parivaljakko:
Vihdoin viimein sain jahtikuva-albumin lisättyä myös tänne kotisivuille. Sieltä löytyy monenlaisia jahtimuistoja vuosien varrelta: Jahtikuvia-albumi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti